Rotaryn 115-vuotissyntymäpäivä – Bo LKV toimisto, Rautatienkatu 20, lauantai 22.2. klo 15.00-17.00.

Tervetuloa viettämään Rotaryn 115-vuotissyntymäpäivää muiden Lahden alueen rotareiden kanssa. Syntymäpäivää juhlitaan yhteisen kakkukisan muodossa. Tuo oma kakkusi – tuo klubisi yhteinen kakku – tai tule vain maisteluraatiin. Pääasia, että tulet paikalle!

Numeroimme kakut saapumisjärjestyksessä. Kaikki kakut kuvataan ja kuvat lähetetään kuvernöörille, jolloin jokainen kakku osallistuu vielä kuvernöörin julistamaan kakkukisaan!

Sitten alkaa maistelu!

Meidän kisassamme voittajan ratkaiset sinä: jokainen maistelija äänestää oman makunsa mukaan. Eniten ääniä saanut kakku voittaa ja leipuri palkitaan hienolla rotaryaiheisella palkinnolla.

Tarjolla on maittavien kakkujen lisäksi kahvia ja kuohujuomaa sekä ennen kaikkea mielenkiintoisia tarinoita eri klubeista. Maistelun yhteydessä ja Rotaryn syntymäpäivän hengessä voit kertoa lyhyesti ja vapaamuotoisesti jotain rotarymuistoja tai -ajatuksiasi. Tällaisia ovat esimerkiksi hauskat sattumukset, hetket, jolloin rotaryn merkitys on korostunut tai mikä on ollut tärkeää/kannustavaa/mieliinpainuvaa, tai millaista tulevaisuutta odotamme.

 Paikka: Bo LKV toimisto, Rautatienkatu 20

Aika: lauantai 22.2. klo 15.00

Hinta: 5 € / osallistuja sis. kakkua, kahvia ja kuohuvaa.

Tilaisuus alkaa 15.00 ja päättyy viimeistään klo 17.00.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla rene@bo.fi. Kerro ilmoittautuessasi, tulet kakun kera vai ilman.

Ilmoittautuminen on tärkeää, jotta osaamme varata kahvia ja kuohuvaa riittävästi.

KUTSU Hyvää tekevään konserttiin 30.4.2020!

Arvoisa DG, hyvät Rotarysiskot ja -veljet ja arvoisat D1390 Piirin klubit!

Kutsummme Teidät  ja kaikki ystävänne osallistumaan

Kevätilta Kangasalla hyväntekeväisyyskonserttiin Kangasala- talossa vappuaattona 30.4.2020 klo 18.00

Kevätkonsertin tuotto menee lyhentämättömänä Taysin uuden lastensairaalan Aistihuone- projektin hyväksi. Aistihuone on digitaalista tekniikkaa hyödyntävä lasten ja nuorten psykiatrinen hoitomuoto.

Hoitomuodon kehittämisestä vastaa professori Kaija Puura, lastenpsykiatrian oppiala.

Lisätietoja hankkeessta: https://www.facebook.com/aistihuone/

 

Seuraava kokous 21.2.2020

Seuraava kokous perjantaina 21.2.2020 klo 11.45-13.00 Lahden Seurahuoneella

Aiheena:

Viikkoesitelmän pitää Lahden Ensi- ja turvakodin johtaja Jukka Ihalainen. Heikompiosaisten auttaminen ja tukeminen on keskeinen osa yhdistyksen ja Rotareiden toiminta-ajatusta. Apua tarvitsevia löytyy yhtälailla läheltä ja kaukaa. Klubimme on tukenut yhdistyksen toimintaa lahjoituksella. Olette lämpimästi tervetulleita kuulemaan,  millaista hyvää lahjoituksilla voidaan saada aikaan.

 

Tervetuloa,

Tervetuloa kokoukseen,

Jarkko Lampiselkä

Presidentti

Lahden rotaryklubi